UBIKITIINi, "joka paikan höylä"

Ubikitiini on työkalu ,jota on  "yleisesti kaikkialla" ,a  "ubiquitous" ja kun se on normaali, mutatoitumaton ja toimii  tehtävässään  kehossa proteosomaalisessa   järjestelmässä  se osaltaan vaikuttaa että ihminen on suurinpiirtein saman näköinen  päivästä päivään  ja saman  kokoinenkin aikuisena   vuoden alussa ja vuoden lopussa huolimatta siitä, että on syönyt noin tonnin ruokaa ja  tehnyt töitänsä  ja käyttänyt energiaansa.  Jos tapahtuisi, että esim paino  vain kasvaa ja muoto vain muuttuu, on tässä järjestelmässä jossain kohdssa  jotain vikaa.   Keho uudistaa kaikkia kudoksiaan ja proteiinejaan, rasva-rakenteitaan  molekyylitasossa jatkuvasti, dynaamisesti.
Tämän järjestelmän apuväline, ubikitiini  koodautuu ihmsiellä neljällä geenillä ja sillä on  mielenkiintoisia mahdollisuuksia  esiintyä normaalisti. Mitä kaikkea se itse asiassa  vuosituhansien aikana on pystynyt tekemään,  on nykytieteen  selvittelyssä ja paljon siitä tiedetäänkin.
Suomalein  Wikipedia antaa sen funktisota  hyvän selityksen.  ja otan siitä sitaatin tähän.
Sen käsitely vaatii sitä kehoenergiaa ATP, joten oikein toimiva  ubuikitiini-proteiosomijärjesetlmä  on sikäli kallis, ei "ilmainen" tai spontaani  tapahtuma ja siinä taas on  kartastonsa, jonka raiteista  nämä  neljästä eri geenistä  valmistuneet ubikitiinit  valiutuvat kulkemaan. Ubikitiini sinänsä ei ole se itse höylä, vaan osoitelappu, jonka mukaan   sortterautuu  proteiinikuormaa  silppuriin ja  siten  keho sorvautuu-  hajoitaa osan ja  pitää joitain  proteiineja pidemmän aikaa funktionaalisena tarpeen mukaan. proteiineilla on  tietty puoliintumsi-ikänsä ja ne ovat erilaisia. Myös proteiinin laadunkontrollijärejstelmä voi nopeasti hajoitaa tällä  ubikitiiniosotelapun leimaamisella  sellaista tuotetta, joka ei pysty toimimaan normaalisti mutta on koostunut arvokkaista ainesosista, joita hajoituksen jälkeen voi hyödyntää synteseihin. Ttämä  ubikitiini-protosomijärjestelmä hajoittaa  osiin, silppuroi, makuleeraa. mutat  ei käytä niitä osia energiaksi. sillä energiaa tekevä laitos on mitokondria. Tämä ub-proteosomaali järejstelmä  itse tarvitsee sitä ATP-energiaa, mitä taas mitkondria voi toimittaa.  ATP- joka kuvassa näkyy on  sitruunahappokierrosta peräisin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ubikitiini
Huomaa tekstistä , että ubikitiini keksittiin vuonna 1975 ja minäkin olin valmistunut lääkäriksi 1972. joten on loogista ,  että olen hyvin kiinnsotunut tästä uudesta  biologisesta systeemistä .  ensimmäinen tieto monista uusista  tekijöisä  siitä saapui minulle Harperin krijan  välityksellä.  Pikkusiskoni joka myös luki lääkäriksi, kävi Amerikoissa ja  toi mukanaan  Harperin ja antoi minulle vuoden 1969 kirjan.  Siitä löysin mm.  inositoli -asian. Se on molekyyli, jonka   selvitys mahdollistui vasta  2000 jälkeen teknisesti.  On  valjennut   hermostossa tärkeät   excitatoriset ja inhibitoriset aminohapot ja kortikaalinen energiasäätely, josta vasta nykyään on  selkeneviä  karttoja.   Ensin  selvitettiin synteesi ja funktio puolta, mtua nykyään on kiinnostuksen keskipiste siirtymässä hajoitukseen  ja kataboliseen  puoleen, on jäämässä yhä enemmän haitallisia  kertyviä hajoamistuoteita, ja niissä on mukana ubikitiiniä.

 Tämä ubikitiinijärjestelmä  tuli tietoisuuteni oikeastaan vasta  1990-luvun  ruotsalaisista väitöskirjoista, joita  löysin.   Painopiste oli kuitenkin  varsinaisesti niissä entsyymeissä E1,. E2 ja E3, jotka sitä siirtelevät eikä niinkään  itse ubikitiinissä, mutta  nyt on enemmän tietoa sen aiheuttamista  haitoista,  koska se on niissä  aggresomeihinkin,  hankalissa paikoissa keskushermostossa,  vaikuttaen hermosignaalijärjestelmään.  Sen takia pitää katsoa myös tätä ub miolekyyliä itseään, eikä vain sen  siirtäjäentsyymeitä tai   ympärillä olevia energiajärjestelmiä ja neuronaalisia signaaliteitä.  Ubikitiinin pitäisi olla hyvin konservoitu, ei nyt sentään  "pysyvä  kuin  alkuaine" itse.
Ubikitiinia irrottava järjstelmä on myöskin  jo  kartoitettu, DUB, Deubimitinaasit. Siten  molemmillä järjestelmillä  ubikitinaatiolla ja ubikitiinin poistolla on myös säätelynsä. Syntetisoiviva   syntetisoidaan  ja  hajoitetaan, hajoittajia  syntetisoidaan ja hajoitetaan.   Geeniä säädetään ylös tai alas, geenin  säätäjiä syntetisoidaan ja hajoitetaan.  Genomia  korjaillaan ja  uudistetaan. Näitä tekijöitä on myriadi, mutta niin on tähtiäkin ja  niin vain on tuo kosmos hyvin radoillaan. Näillä myriadeilla   proteiinijärjestelmän osasillakin on varmasti aivan jokin normaali keskinäinen interaktionsa , jota tiedemiehet  osa osalta ottavat  kartoitettavaksi. Kuitenkin ihmiset ovat  eliniältään alle 120- vuotisia  terveimpinäkin.
Näitä detaljikarttoja dynaamisesta järjestelmässä  sitten voi löytää sieltä täältä.  Kelloakin katsoa ja se antaa jonkin ajan ja kellosta voi ottaa  valokuvan jonakin  hetkenä ja se on kartta jostakin ajan hetkestä.  Kellon kapasiteetista  ja variabeleista  riippuen ajanhetki voi olla laajemmassa yhteydessä kuvattuna ja sijoitaa ajanhetken  historialliseen aikaan. 
Tämän blogini muistiinpanot ovat hyvin kapeita kuvia proteosomaalisen järjestelmän  eri osista.  Kirjoitan asioita sekä vihkoon että  blogiin muistiavuksi.

Wikipediasta löytyy suomeksi pieni teksti: 

Ubikitiini

Ihmisen ubikitiiniproteiinin sekundäärirakenne. Lysiini-sivuketjut oranssilla.

Ubikitiini (latinasta ubique, "kaikkialla") on pieni säätelyproteiini, jota löytyy lähes kaikista kudoksista eukaryooteista^[1]. Ubikitiinin lisääminen proteiiniin ohjaa sen proteasomiin hajotettavaksi^[2]. Aaron Ciechanover, Avram Hershko ja Irwin Rose saivat Nobelin kemianpalkinnon vuonna 2004 ubikitiinin löytämisestä^[3]. Ubikitiini tunnistettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1975.^{[1]
/https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/chemistry/laureates/2004/}
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aaron_Ciechanover
Aaron Ciechanover (hepreaksi ‏אהרן צ'חנובר‎‎; 1. lokakuuta 1947, Haifa) on israelilainen biologi. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 2004 ubikitiinivälitteisten proteiinien tutkimisesta. Ciechanover jakoi palkinnon Avram Hershkon ja Irwin Rosen kanssa.^[1]
Ciechanoverin perhe muutti Puolasta Israeliin ennen toista maailmansotaa. Hän opiskeli Jerusalemin heprealainen yliopistossa ja valmistui tieteiden maisteriksi vuonna 1971 ja lääketieteen tohtorin arvon hän sai vuonna 1974. Vuonna 1982 hän sai filosofian tohtorin arvon Technionista biokemiallisista tutkimuksistaan. Ciechanover toimii professorina Technionissa. Ciechanover on saanut tutkimuksistaan useita tunnustuksia.^[2]
Avram Hershko (hepreaksi ‏אברהם הרשקו‎‎; s. 31. joulukuuta 1937) on biokemisti. Hershko syntyi Karcagissa, Unkarissa, Herskó Ferenc -nimisenä. Hän muutti vuonna 1950 Israeliin, jossa hän suoritti opintonsa ja loi uransa. Hän on työskennellyt professorina Technionissa^[1].
Hershko jakoi vuoden 2004 Nobelin kemianpalkinnon Irwin Rosen ja Aaron Ciechanoverin kanssa ubikitiinin ohjaamaa proteiinien hajottamista koskevasta tutkimustyöstä.^[2] Hän on saanut myös Israel-palkinnon (1994), Lasker-palkinnon (2000)^[3], Louisa Gross Horwitz -palkinnon (2001) ja Wolfin palkinnon (2001)^[4].
Hershko on Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian ulkomaalaisjäsen.^[5]
Irwin Allan Rose (16. heinäkuuta 1926 Brooklyn, New York – 2. kesäkuuta 2015 Deerfield, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen biokemisti.^[1] Hän jakoi vuoden 2004 Nobelin kemianpalkinnon israelilaisten Aaron Ciechanoverin ja Avram Hershkon kanssa ubikitiinin ohjaamaa proteiinien hajottamista koskevasta tutkimustyöstä.^[2]
Rose syntyi New Yorkin Brooklynissa ja opiskeli Washington State Universityssa, kunnes joutui toisessa maailmansodassa palvelukseen Yhdysvaltain laivastoon. Sodan jälkeen hän jatkoi opintojaan ja valmistui Chicagon yliopistosta. Hän työskenteli sittemmin Kalifornian yliopiston Irvinen-kampuksella.
Rose kuului Yhdysvaltain kansalliseen tiedeakatemiaan vuodesta 1979.