Leta i den här bloggen


måndag 9 april 2018

Mikä on vimentiini (TRIM56:n kohdemolekyyli) (Tri Karoliina Vuoriluoto: Väitöskirja)

Löytyy suomalainen teksti vimentiinistä.  Terveysportti-lähteestä:
Kiinnity tai kiihdytä - tutkimus syöpäsolun adheesiosta ja liikkumisesta
julkaistu 29.11.2010/Väitöskirjat
Solun tarttuminen ympäristöönsä ja kyky liikkua ovat elintärkeitä tapahtumia niin normaalissa alkionkehityksessä, kudosten paranemisessa, tulehdukseen liittyvissä reaktioissa kuin syövässäkin. FM Karoliina Vuoriluodon väitöskirjatyössä selvitettiin integriinien, syndekaanien ja vimentiinitukirangan monimutkaisia vuorovaikutuksia. Löydökset tuovat uudenlaista tietoa syöpäsolujen tarttumisen, liikkumisen ja invaasion säätelystä.

Integriinit solun pinnalla ovat kuin pieniä jalkoja, joilla solut tarttuvat ympäristöönsä. Integriinien avulla solut myös tunnustelevat, millainen ympäristö on ja mitä siellä tapahtuu. Näiden havaintojen perusteella integriinit kertovat solunsisäisille viestinviejille päätöksiä, mitä solun tulee tehdä. Solun kädet, syndekaanit, ovat solujen toinen keino tarttua ympäröivään kudokseen ja välittää näitä viestejä. Solun liikkuminen on monimutkainen tapahtumasarja. Solun pitää onnistua tarttumaan ja supistamaan itseään kuin jumppari.

Vuoriluodon väitöskirjatutkimuksessa osoitettiin uudenlaista yhteistyötä integriinien ja syndekaanien välillä. Voisi luulla, että solu kiinnittyisi aina parhaimmin jalat ja kädet ympäristöön tarttuen, mutta prosessi on paljon monimutkaisempi. Vain tietynlaiset varpaat ja sormet auttavat toisiaan saamaan paremman otteen ja solu onnistuu tarttumaan tehokkaasti.

Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että syndekaani-1 toimii yhdessä alfa2beta1-integriinin kanssa solun tarttumisessa kollageeni-sidekudokseen, kun taas syndekaani-4 on keskeinen solujen supistaessa kollageenia alfa2beta1-integriiniä käyttäen. Lopuksi osoitettiin, että K-Ras-syöpägeeni säätelee alfa2beta1-integriinin, MT1-MMP:n ja syndekaani-1:n ja -4:n ilmentymistä solussa sekä näiden molekyylien yhteistyötä solun invaasiossa.

Säätelijänä vimentiini

Epiteeli-mesenkyymimuutos (EMT) on kriittinen tapahtuma alkionkehityksessä ja elinten muodostumisessa, mutta sitä tarvitaan myös epiteelisyöpäsolujen muuttumisessa pahanlaatuisiksi. Solun tukirankaproteiini vimentiini ilmestyy soluun EMT-prosessin aikana. Yksi Vuoriluodon tutkimuksen tavoitteista oli selvittää vimentiinin osuus integriiniliikenteessä solun sisällä, itse solun liikkumisessa ja EMT-prosessissa.

Tulokset osoittavat, että pystyäkseen liikkumaan ja onnistuakseen kierrättämään integriinikuplia solun sisällä solun on muokattava vimentiiniä. Vimentiinin havaittiin käynnistävän solussa EMT-tapahtumasarjan ja säätelevän useiden rintasyöpäsolujen liikkumiseen vaikuttavien geenien ilmentymistä.

Lopulta todistettiin, että vimentiini säätelee syöpäkasvaimen kasvuun ja etäpesäkkeiden muodostumiseen osallistuvan Axl-kinaasin ilmentymistä. Rintasyöpä on taipuvainen muodostamaan etäpesäkkeitä keuhkoihin ja mm. tietyntyyppisessä rintasyövässä on havaittu Axl-kinaasin voimakasta ilmentymistä. Kokeessa tämän ilmentymisen estäminen vaikeutti tehokkaasti rintasyöpäsolujen kykyä muodostaa epäpesäkkeitä. Vuoriluodon väitöstutkimuksen avulla voidaan siis miettiä uudenlaisia mahdollisuuksia hillitä syövän etenemistä.

Pia Karoliina Vuoriluodon väitöskirja, Anchor or Accelerate - A Study on Cancer Cell Adhesion and Motility (Kiinnity tai kiihdytä - Tutkimus syöpäsolun adheesiosta ja liikkumisesta), tarkastettiin 26.11. Turun yliopistossa. Väitös kuuluu farmakologian, lääkekehityksen ja lääkehoidon alaan.

http://www.abnova.com/support/technologies.asp?switchfunctionid={A3C167EF-F0FA-4978-BE80-91B72FD7D6CE}

 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/gene/7431
Geeni VIM, Kr.10p13.  Tämä geeni koodaa  väikokoista III-tyypin filamenttiproteiinia, jota esiintyy pitkin mikrotubuluksia ja aktiinimikrofilamentteja ja se mudoostaa sytoskeletonia.  Sen tehtävä on pitää  solua   hahmossaan ja sytoplasmaa integriteetissään ja toimia  sytokeletaalisten vuorovaikutuksten aikana  stabiloivana struktuurina.  Tämä proteiini osallistuu myös neuritogeneesiin ja kolesterolin kuletukseen ja toimii organsiaattorina  monille kriitiisille  proteiineille , joilla on tehtäviä  solun kiinittymisissä, migraatiossa ja signaloinnissa.  On nähty bakteerien ja viruspatogeenien usein liittyvän  tähän proteiiniin isäntäsolun piannalla. Tämän  geenin mutaatioita liittyy kongenitaaliseen kaihiin ihmisellä. geeniä ilmenee yleisesesti kudoksissa, eniten ovarioissa ja rasvakudoksessa.
This gene encodes a type III intermediate filament protein. Intermediate filaments, along with microtubules and actin microfilaments, make up the cytoskeleton. The encoded protein is responsible for maintaining cell shape and integrity of the cytoplasm, and stabilizing cytoskeletal interactions. This protein is involved in neuritogenesis and cholesterol transport and functions as an organizer of a number of other critical proteins involved in cell attachment, migration, and signaling. Bacterial and viral pathogens have been shown to attach to this protein on the host cell surface. Mutations in this gene are associated with congenital cataracts in human patients. [provided by RefSeq, Aug 2017]
Expression
Ubiquitous expression in ovary (RPKM 1051.1), fat (RPKM 720.1) and 22 other tissues See more



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar